Viime viikkoina on tapahtunut hieman yllättävä käänne, jonka kyllä ajattelin jossain vaiheessa mahdollisesti tulevan. Vaimo on alkanut vaivihkaa pyrkimään lähemmäksi, sanonut kovasti kaipaavansa, pohtinut yhteen paluun mahdollisuutta ja kaikenmaailman pariterapioita.

Olen varauksellinen. Ilmeistä on, että vaimoa rakastan, ja joskus viime syksynä olisin halunnut hänen kovasti sanovan niitä asioita mitä hän nyt sanoo. Kääntyvän takaisinpäin. Mutta viime syksystä on jo aikaa.

Tässä on ongelmansa. Vaimo on lyhyesti sanottuna ailahtelevainen. Ei oikein tiedä mitä elämältään haluaa. Hänen näkemyksensä ja mielialansa vaihtuvat likimain viikoittain. Eivät nyt laidasta laitaan, mutta välillä hän on kovin iloinen, välillä musertavan surullinen. Välillä hän kokee että hänen on pakko olla yksin, välillä haluaisi herätä aamulla viereltäni.

Hän on jo kerran minut runnellut, ja luottamus on mennyt. En osaa sanoa minkä vaimon kanssa keskustelen, senkö joka joskus katsoi, ettemme ikinä voi palata yhteen, vai sen joka haluaa palata yhteen? Sen joka rakasti minua pitkään, vai sen joka itki sylissäni toisen miehen perään? Kaipaako hän minua rinnalleen sukuloimaan, vai jakamaan elämän nyt ja tulevaisuudessa?

Minua pohdituttaa myös hänen ehdotuksensa pariterapiasta jne., asioiden avaamisesta. Joskus vuosi sitten tarjosin sitä, halusin kokeilla kaikkea mahdollista ennen eroa. Vaimo päätti toisin, viittasi kintaalla koko ajatukselle. Mistä mielenmuutos?

Hyvää on, että vaimo on mustasukkainen. Yhdessä vaiheessa hän oli mustasukkainen kolmannesta pyörästä, muttei yhtään minusta. Se, jos mikä, sattui. Nyt vähän puhaltelen piruuttani roihuun.

Vaimo on utelias ihminen, ja oikein janoaa kuulla kuulumisiani. No, naisten suhteen olen sitten tyystin rehellinen. Kerron mitä on vireillä, mitä olen tehty ja millaisia ihmisiä on tapailtu. Kerron sen minkä teillekin, jopa vähän enemmän.

Välittämättä siitä mihin tässä päädytään, haluan että hän kokee saman minkä minä joskus. Sen että toinen viettää iltaa muiden kanssa, jakaa muiden kanssa niitä hetkiä mitä ei halunnut jakaa toisen kanssa, että asiat eivät ole vain omissa käsissä. Että minut voi menettää, vaikkei haluaisi. Että kyse ei ole vain hänen päätöksestään, tai näkemyksestään.

Käytännön tasolla elän elämääni niin kuin tähänkin asti. Tapailen naisia, tai olen tapailematta, sen mukaan miltä tuntuu. Olen joka suuntaan rehellinen, ja en korvaani lotkauta vaimon pohdinnoille. Jos hän todella haluaa palata yhteen, hän haluaa sitä myös muutaman kuukauden kuluttua. Lisäksi on luottamus ja usko toiseen mennyt. Jos hän todella haluaa palata yhteen, hänen pitää saada minut luottamaan ja uskomaan. Tehdä pirusti työtä, ja vakuuttaa minut. Pelkkä ajatus ei riitä.

Jos näin käy, sitten pohdin asiaa.