Yksi asia, jota ajoittain pohdin, on kahden ihmisen erilaiset tulkinnat samasta asiasta. Suhteen viime metreillä sekä minä että puoliso olimme vakaasti sitä mieltä, että toinen saa riidellessä sanoa kaiken ja toisen pitää vaieta. Ja kumpikin olimme katkeria koska juuri itse piti vaieta :)

Muitakin ristiinajatteluja meillä on ollut. Vaimon tulkinnan mukaan kolmatta pyörää ei ollut. Oli vain tyhjiö, jonka kolmas tuli täyttämään.

Ymmärrän kyllä edellisen idean. Harvoinhan sitä kaikki on hyvin ja ollaan korvia myöten rakastuneita, mutta joku vaan tulee väliin ja rikkoo kuvion. Toisaalta jos tuota logiikkaa seuraa pidemmälle, kolmansia pyöriä ei koskaan ole. Sillä aina on se syy, joka ajaa tai vie pois yhdestä sylistä toiseen.

Vaimo sanoo että kolmas osapuoli vain nopeutti eroa. Taatusti on noin. Kolmannen pyörän mukaantulo paljasti myös minulle sen, mitä vaimoni ei tunne minua kohtaan. Jossain vaiheessa tajusin, että minulla ei ole mitään minkä puolesta taistella. Jos toinen rakastaa kolmatta, ja pohtii sekä murehtii kolmannen hyvää minut unohtaen, niin ei se ole asia, johon minä voin millään tavalla vaikuttaa.

Edellisen kääntöpuolena ilman kolmatta olisin ollut valmiimpi taistelemaan ja tekemään vielä enemmän. Kenties aika olisi mahdollistanut muutoksen suhteessamme. Kenties. Toisaalta huomaan, että kolmannen esille nostamat ongelmat olivat aina läsnä, minä olin vain niin tyhmä etten sitä nähnyt. Ja niin tyhmä, että rakastin silloinkin kun toinen rakasti kolmatta. Nyt on turha jossitella.

Tämä blogi on kuin jälkikäteen kirjoitettu päiväkirja, tai pohdintakirja, asiasta. Vaimon blogi olisi varmaan erilainen. Hän olisi oikeassa siinä missä minäkin. Mutta omassa blogissani voin sanoa, että minä olen kyllä eniten oikeassa.